LEMPI

maanantai 18. syyskuuta 2017



Olohuoneemme seinät ovat mielestäni kaivanneet jonkinlaista sisustamista. Seinät ovat ammottaneet tyhjyyttä, mitä nyt yksi valokuva ja peili on ollut seinien "peittona". Haaveessa on ollut hyllyn hankinta ja kovastihan se String Pocket on mielessä kummitellut. Hyllylle oli jo paikkakin mietittynä, vain se hylly puuttui. 

No kuinka hyllyn kävikään?
Niin unohtui Stringin hylly siinä missä kaikki muutkin maailman hyllyt kun ensi kerran näin kuvan Hakolan Lempi-hyllystä. Tuossa se on, oli ajatukseni kun instan kuvarikkaassa maailmassa vilahteli Lempi tuon tuostakin. Haasteena oli vain se, ettei yhdessäkään oululaisessa sisustusliikkeessä moista hyllyä myyty, osassa siitä ei oltu kuultukaan. Tilaamishommiksi siis meni mutta onneksi Hakola toimitti hyllyn postimaksuttomasti muutamassa päivässä kotiovelle saakka. 

Hylly oli livenä juuri niin ihana kuin mitä se oli kuvissakin ollut. Valkoinen hylly sai vain aikaan sen, että kahdeksan vuotta vanha seinä näytti kamottavan likaiselta. Eihän siinä auttanut muu kuin alkaa sutimaan valkoista maalia pintaan ennen hyllyn asentamista. 

Nyt on hylly seinässä eikä se isompia esittelyitä mielestäni kaipaa, hylly puhuu puolestaan. 






Hyllyssä parasta on se, että siitä voi loihtia vaikka yöpöydän tai hyllyn keittiöön koska alakaarteeseen voi ripustaa pyyhkeen tms..

                             

Säästäminen kannatti tälläkin kertaa. Pitkään penniä kiristin ja nyt se penninvenytys ilahduttaa minua joka päivä. 

VIIKONLOPPUISIN RENTOUDUTAAN

lauantai 16. syyskuuta 2017



Millaisista viikonlopuista siellä tykätään? Onko viikonloput täynnä touhua ja tohinaa vai nautitteko ihan vain viikonlopun tuomasta rauhasta ja kiireettömyydestä?

Itse pyhitän nykyään viikonloput ihan kokonaan rennolle oleskentelulle. Arkena herään viiden jälkeen ja riennän töihin, töiden jälkeen itse kullakin on harrastuksia ja niissä ilta vierähtääkin. Arjen kiireen vuoksi haluankin nykyään pyhittää viikonlopun ihan rentoilulle ja levolle. Viikonloppuaamuisin istun pitkään aamuteen parissa lukien lehtiä tai blogeja. 


Meidän perheen viikonloppuihin kuuluu yhdessä vietetty aika, ulkoilu, käydään kahvittelemassa jossain, kylästellään jos jaksetaan mutta lähinnä vain mennään todella mukavuusalueella. 

Tähän viikonloppuun kuuluu kahdet juhlat, työkaverin 60-vuotis syntymäpäiväjuhlat ja huomenna 6-vuotis synttärit. 

Ensi viikonloppu meneekin oman lapsen 10-vuotis synttäreitä juhliessa. Eli kyllä viikonlopuillekin monesti ohjelmaa järjestyy ilman, että sitä kummemmin edes järjestää. 

On mielettömän kivaa, että nykypäivänä joku haluaa vielä juhlia järjestää. Moni tuntuu pakenevan tulevia juhliaan mökille tai ulkomaille. Ihanaa kun tänään saa pukea leningin päälle, kihartaa hiukset ja viettää kunnon juhlaillan. 


Juhlista takaisin kotiin. Pipuna tappoi muutama viikko sitten tylsyyttään leipomalla sämpylöitä. 
Tylsällä hetkellä lapsi kysyi, että saisinko leipoa sämpylöitä. No todellakin saat jos minun ei tarvitse osallistua. Laiska äiti. Minun osallisuutta koko touhuun ei edes kaivattu sen kummemmin kuin hieman antamaan taikinan tekoon ohjetta. 

Sämpylät ovat aina olleet oma pravuurini. Nakkelen taikinakulhon pohjalle summissa raaka-aineita ja lopputulos on yleensä kohtalaisen täydellinen. Liekö entisestä ammatistani tässä asiassa hieman jotain apua (Leipuri-kondiittori). 
Korvapuustit ja tavallinen kotipulla, siinä toinen pravuurini mutta siihen ne minun pravuuriosaamiset sitten loppuvatkin. 

Sämpylöihini laittelen: 
0.5l lämpöistä vettä
loraus ruokaöljyä
suolaa
loraus siirappia
1paketti hiivaa
porkkanaraastetta tai juustoraastetta
kauraryynejä tai jotain muuta puuroryyniä humautan ilman mitään mittaa
jauhoina käytän fiftisiksti sämpyläjauhoja sekä venhäjauhoja, niitäkään en mittaile vaan lapan sen verran, että taikina alkaa olemaan leivottava. 

Lämpimään veteen suola, öljy, hiiva ja siirappi, kun ne on sekoittuneet niin sit loput ainekset mukaan joukkoon. 
En nostattele valmista taikinaa kuin vasta siinä vaiheessa kun sämpylät on leivottu pellille. Laitan sämpylöiden päälle liinan ja odotan että ne ovat valmiita uuniin. Paistan 225asteessa niin kauan että ovat kauniin värisiä eli noin 10-15minuuttia. 
Kuten huomaatte, ohjeeni on vähän sinne päin mutta tällä olen aina pärjännyt ja tällä ohjeella se lapsikin leipoi. Kakut ja leivokset ovat asia erikseen, niissä mittailen aineksen todella tarkasti mutta sämpylät ja pullat menee aina mutu-tuntumalla. 


Herkullisia sämpylöitä tyttö leipoikin. 

Seuraavaksi pitäisikin alkaa pohtimaan illan vaatetusta. Tässä vaiheessa iskee aina se "mulla ei ole mitään päällepantavaa" ahdistus. 

Oikein ihanaa viikonloppua jokaiselle. 

UUSAVUTTOMAT NYKYNUORET, VAI ONKO?

keskiviikko 13. syyskuuta 2017


Moni minun ikäluokan aikuinen on todennäköisimmin saanut lähes kaikki kotitaloustaidot kotoaan. Hyvänä lisänä tottakai oli yläasteella olleet kotitaloustunnit, mutta parhaat oppini sain kotoa ja kiitos siitä kuuluu äidilleni. 

Olen ainut lapsi ja sain tuon tuostakin kuulla kavereiltani kommentteja "sie olet varmaan lellipentu kun olet ainoa". No voin sanoa, etten ollut. Kyllä meillä oli kuri ja säännöt siinä missä muidenkin perheissä, ellei jopa tiukemmat tai sitten se lapsesta itsestään aina vain tuntuu, että muut saa tehdä niin kuin itse haluaa mutta minä en. Vaikka lapsena kotitöiden tekeminen tuntui aivan hitlerimäiseltä kidutukselta, omaan kotiin muuttaessa tajusin ettei minulla todellakaan ole peukalo keskellä kämmentä.

Opin jo hyvin nuorena laittamaan ruokaa, ihan perus kotiruokaa mutta niitä taitojahan meistä jokainen juuri tarvitseekin.
Siivouspäivänä jokainen osallistui yhtä lailla siivoamiseen, ei äidin tehtävä ollut yksin kuluttaa vapaapäiväänsä siivoamisella. 


Jos itse jouduin lapsena tekemään kotitöitä niin miksi ihmeessä omat lapseni saisivat vain makoilla sohvalla ja odottaa saavansa kaiken valmiina. 
Meillä lapsilla on omaan ikäänsä sopivia hommia ja yhdessä asioiden tekemistä opetellaan. Eihän lapsi voi osata jos sille ei opeteta. On hyvä antaa lapsenkin joskus laittaa ruokaa tai leipoa, sillä tavalla ne taidot kasvavat ja heidän halu tehdä kivoja kotihommia lisääntyy. Pipunan pravuuri on ruskistaa kanaa ja jauhelihaa. Joskus olen antanut hänen tehdä koko lounaan täysin itsenäisesti, seuraten tottakai taustalla ja annan tarvittaessa ohjeita tai apua. 

Mistä lapset oppinsa saavat jos ei kotoa? 



Meillä ei myöskään raha kasva puussa eli jos lapset haluavat jotain kalliimpaa niin ei sitä heti kertaheitolla heille osteta. Enhän minä itsekään voi ostella kaikkea mitä mieli tekee vaan asioiden eteen on nähtävä vaivaa ja säästettävä. 

Peruskotityöt kuuluvat lapsillemme ilman rahakorvausta mutta jos jotain haluaa saada vaatii se ahkerammin kotitöihin osallistumista. Kyllähän se kannustaa tekemään kun tietää, että palkkiona on jokin mitä on kovasti toivonutkin. 

Mutta kyllähän niitä isin ja äidin herranterttujakin on olemassa. Ollaan aina jotain vailla ja venytään ja vanutaan päivät pitkät. Itselläni ei pinna kesäisi katsella tuollaisia passattuja lapsukaisia hetkeäkään. Kuinka heidän tulevaisuudessa käy työelämässä kun kotoa ei ole saatu edes perusmallia arjen pyörittämiseen.

Omien lasten kanssa olen tiukka. Olen sanonut heille, että kotityöt kuuluvat kaikille. En ole perheen ainoa joka täällä asustaa ja sotkee joten en myöskään ole ainoa joka siivoaa. Silti en teetä orjamaiseen tapaan kotihommia. Jos kotityö ei tunnun maistuvat niin eihän niitä mikään pakko ole tehdä mutta sitten on turha olla mitään vaillakaan. Yleensä kun sanon kotityöstä kiukuttelevalle lapselle, ettei täällä ole pakko siivota että osaan minä yksiksenikin niin kyllä se äidin martyyrimäinen äänensävy saa lapsen muuttamaan mielensä. 


Tänä kesänä esikoinen aloitti pienimuotoisen kesätyön käyden naapurissa leikkaamassa ruohoa, hoitamassa pikkupoikia ja käyttämässä koiraa lenkillä. Pienistä ja mielekkäistä jutuista se on hyvä aloittaa. Olin todella ylpeä lapsestani kun hän reippaasti asteli ystäväni luo ensimmäistä kertaa nurmen leikkuuseen. Pieni homma pojalleni, iso apu ystävälleni jonka arki kuluu suurimmaksi osaksi yhden vanhemman varassa, toisen tehdessä reissuhommia. 

Itse kun olin aikoinani yläasteikäinen aloitin samanlaisilla hommilla "työurani". Kiikutin "lastenhoitoapua tarjolla"-lappusia kaupan seinustalle eikä mennyt montaakaan päivää kun sain ensimmäisen työpuhelun ja pian toisenkin. Pitkään kuljin kahdessa perheessä hoitamassa lapsia aina muutaman tunnin. Oli ihan mahtava tunne kun sai työstään palkan kouraan ja se oli ihan omaa rahaa. 

Voiko nykypäivänä enää luottaa yläastelaisen varaan vastaavanlaisia hommia? Lasten hoitoa tms...
Paljon varmasti on kyse nuoresta sekä nuoren saamasta kotikasvatuksesta?

Itse tarjosin aikoinani työkaverini tyttärelle mahdollisuutta lasteni hoitamiseen heidän ollessa silloin hyvin pieniä. Kerroimme hoitajalle tarkat ohjeet joiden mukaan mennä niin nuoren ei tarvinnut miettiä kuinka näiden lasten kanssa toimitaan. Tarvittaessa hän sai aina soittaa meille tai omalle äidilleen jos oli kysyttävää tai jotain hätää. Todella mallikkaasti hän hoiti sen kesän ja lapset tykkäsivät hoitajastaan mielettömästi. Toki nuoren vastuulle en jättänyt koko työpäivää vaan hoidimme suurimman osan päivästä työaika järjestelyillä. Jos olisin tällä hetkellä samanlaisessa tilanteessa niin voisin hyvinkin miettiä uudelleen samaa järjestelyä. 


Oletko sinä kenties syntynyt kultalusikka suussa?
- THEME BY ECLAIR DESIGNS -