RAKKAUTEEN EI TARVITA SANOJA

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tämän kuun Yhteishyvä-lehdessä oli sivullinen sydämiä jotka kaikki oli täyttetty lukijoiden kertomista rakkaudeneleistä. Siitä innostuneena laitoin kyselyn omille Facebook-sivuille, millä tavoin kukanenkin osoittaa puolisolleen rakkauttaan tai kuinka puoliso osoittaa sitä juuri sinulle. Oletin saavani vastausten valtaisan ryöpyn, satapäin ihania tekoja arjen hulinoissa. Yllätyin kuinka vähän vastauksia sain mutta laatu korvaa määrän, eikös se niin ole. 


Arkeenhan ei voi jatkuvasti mahduttaa hienoja tekoja, ravintolaillallisia, timanttikoruja eikä ulkomaanmatkoja vaan rakkauden osoitukset tulee niistä pienistä huomionosoituksista joita ohimennen tehdään toista ajatellen. 
Tällaisia ihania tekoja facebook sivuilleni kertyi:

* Meillä se on pusuja, halauksia... tai sitten rapsutuksia. Toisen selkä pestään, viedään roskat, kaikkee pientä 
*Monesti yksikin viesti päivän aikana voi olla se rakkauden osoitus arjessa
*Yks on se, että rappaan ja putsaan aamulla T.n auton sille valmiiksi kun lähen ite aiemmin aina töihin
*Yritän hiipiä varoen  makuuhuoneesta, että äijä saa jatkaa unia
* Me laitetaan tekstiviestejä silloin tällöin töistä, J laittaa ruokaa ja mää keitän viikonloppuaamuna kahvit. Joka päivä ihostellaan ainakin ohikulkiessa
*Pieni kosketus aina ohikulkiessa
*Halaus
*Saunan lämmitys, "luxuskahvien" keitto, paremman aamiaisen laitto, pyörän huolto auton rappaus. 


*Kerran oon sanonu rakastavani ja kerron kyllä jos tilanne muuttuu
*Minua hypistellään, yleensä aina kun istutaan tai makoillaan esim. tv.n ääressä. Jos en saa unta, saan jalkahierontaa. Minulle keitetään myös aamukahvia. Semmoisia pieniä ihania juttuja
*Pusujen ja halausten lisäksi ruoka on ajoittain valmiina, asunto imuroituna, aamulla kahvi valmiina ja ennen kaikkea mies huoltaa autoni joten voin vaan ajella huoletta. Itse huolehdin miehelle vaatteet puhtaina, viikattuina, silitettyinä kaappiin, teen ruuan monesti valmiiksi ja pidän kodin muuten siistinä
*Mies on mun atk-tukihenkilö. Kaikki muutkin vempeleet pitää aina toimintakunnossa. Löysin viikolla yllärisuklaata työlaukkuun piilotettuna


Aivan ihania rakkaudenosoituksia, eikö vaan? Minusta rakkaudenosoitus on juuri tuo, että otetaan toinen huomioon pienin elein. 
Itse ilahdun siitä kun tulen töistä kotiin ja täällä on ruoka valmiina, kahvi keitettynä. Joskus, kuten tällä viikolla, mies oli torstaina vienyt matot ulos ja kun astuin eteiseen, heilui mieheni imurin kimpussa. 
Itse huomioin siippaa laittamalla hänen lempiruokaansa, pesemällä auton, kolaamalla lumet. Yhdessä salillakäyminen on rakkautta suurella sydämellä. 


Aina ei siis tarvitse saada lahjoja eikä kukkapuskia, että tietää toisen välittävän. 

Kiitoksia kaikille ihanille, jotka kertoivat omat rakkaudenosoitukset facebookissa.
-Nanni-


KUTRIT OJENNUKSEEN

perjantai 29. tammikuuta 2016


Kuten blogini nimikin "Suortuva" kertoo, olen aika neuroottinen hiusteni suhteen. Eihän ne juuri kummoisilta näytä mutta pyrin hoitamaan hiuksiani aina suositusten mukaan. Olen vuosien saatossa imenyt kaikki mahdolliset hiusvinkit itseeni ja niiden avulla koitan pyrkiä täydellisen kuntoisiin hiuksiin. Huom koitan pyrkiä.
Ihailen aina ihmisten hiuksia. Kaupassa kulkiessa katselen millaisia malleja ihmisillä on, ihastelen kiiltäviä, suoria kutreja ja toivoisin joskus saavan  itsellenikin helppohoitoiset hiukset. Oma kuontaloni on haastava pörrökasa. Pesun jälkeen hiukseni eivät kuivaa piikkisuoraksi eikä ne kiillä kauniisti. Päätäni korostaa kasa pehkoa joka on kuin palaneen permanentin jäljiltä. Latvani haaroittuvat helposti, vaikken juurikaan koskaan edes käsittele niitä millään laitteilla. 
Pieni parannus tuohon karkeaan pörrökasaan on tullut sillä, etten enää värjää hiuksiani. Vuosien kasvatus värjäämisestä ulos alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Viimeksi päätäni koristi oma hiusväri joskus yhdeksänkymmentä luvulla. Luulin, että oma hiusvärini on kamala maantienharmaa mutta olenkin yllättävän tyytyväinen omaan väriini. 
Pesen hiuksia kolmen päivän välein, eli aika harvakseltaan. Tämän ohjeen olen aikoinani saanut kampaajaltani. Turha hiustenpesu kuulemma kuluttaa hiuksia turhaa. En liioin käsittele muutenkaan hiuksiani vaan ne roikkuvat tylsinä ponnarilla. Ainoastaan juhliin ja menoihin käytän suoristusrautaa taikka kiharrinta, muuloin ne saavat olla sellaisenaan kuin ovat. 


Sain kattavan tuotesetin Moroccanoililta testailtavaksi. Olen kuullut paljon kehuja arganöljystä, niin ihon kuin hiustenkin hoidossa, joten olin todella iloinen päästessäni testailemaan kyseistä tuotesarjaa. Ikuisena pessimistinä ajattelin kuitenkin, ettei tämä sarja taltuta pörröpäätäni sen kummemmin kuin muutkaan hiustenhoitosarjat. 

Moroccanoil sarjaan kuului viisi eri tuotetta:

Silottava shampoo sekä hoitoaine. Tarkoitettu kaikille hiustyypeille. Ravitsee hiusta välittömästi arganöljyllä sekä arganvoilla. Tuote-duo siloittaa hiusta sisältä ulospäin, ja lopputuloksena onkin pehmeämmät ja helpommin käsiteltävät hiukset. 

Moroccanoil Smoothing Mask eli tehohoito. Viikottain käytettävä tehokosteuttava naamio pehmentää ja siloittaa hiuksia pitkävaikutteisesti sekä parantaa hiusten käsiteltävyyttä. Sisältää arganvoita, arganöljyä sekä kookoksen rasvahappoja.


Moroccanoil Smoothing Lotion on muotoilutuote sekä föönäysvoide joka antaa välitöntä hallittavuutta ja pitkäkestoista sileyttä sekä kiiltoa hiuksille. Muotoiluvoide kesyttää hiussuortuvat ja parantaa hiusten elastisuutta ja hiuksista tulee todella pehmeät. 

Moroccanoil hiusöljy tasoittaa ja siloittaa pörröisetkin hiukset ja tekee ne helposti kammattavaksi.



Nyt olen testaillut tätä sarjaa muutamien viikkojen ajan ja tarviiko minun edes kertoa mitä olen tästä tuotesarjasta tykännyt? 
Valehtelisin jos väittäisin saaneeni piikkisuorat, kiiltävät hiukset, en nyt ihan mutta ero hiuksissani on silti huomattava. Huomaan harovani hiuksiani tuon tuostakin, latvat ovat takuttomat, ihanan sileät sekä pehmeät. Pesun jälkeinen pörröisyys on selvästi vähäisempi eikä fiilis enää ole läheskään niin peikkomainen kuin ennen. 
Oletin tykästyväni tuotesarjassa selvästi johonkin yksittäiseen tuotteeseen enemmän kuin toisiin mutta ainakin toistaiseksi olen totaalisen hullaantunut koko settiin. 
Haasteellinen huontaloni taisi löyttää vahvan voittajan, argan öljyn. 
Tässä taitaa olla sellainen voittaja jota tulen jatkossakin käyttämään. 


Olisin ottanut kuvia huomattavasti sileämmästä lookistani mutta eihän tähän aikaan vuodesta valoa riitä sinne saakka kun pääsee töistä kotia. Jospa saan nappailtua muutamia kuvia viikonlopun aikana. 

Tunnetustihan kukaan ei ole koskaan tyytyväinen omiin hiuksiinsa (tai näin ainakin luulen), olisikin kiva kuulla mikä sinulla ärsyttää tai tykästyttää omissa hiuksissasi. 

Silkin sileää viikonloppua toivottaa...
-Nanni-

Blogi yhteistyö Morocconoil 

JOS MÄ OON OIKEE

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Jos mä oon oikee
miks kadulla mun läpi kävellään
Jos oon oikee
miksen muista omaa nimeänikään
kai mä hengitän
-Sanni-

Harva varmaan uskoo kuinka huonon itsetunnon omistankaan. Mielessä saattaa ehkä välähtää ajatus, että hevon kukkua. Voiko ihmisellä joka laittaa nettiin itsestään asukuvia ja kirjoittaa julkista blogia, olla edes huonoa itsetuntoa? Kyllä voi ja minulla sellainen on. 
Epävarmuus näkyy lähestulkoon joka elämänsaralla, töissä, puolisona, äitinä, tyttärenä, ystävänä. 

No ku mää vaan oon tällainen. Itseni vähättelyllä ei ole mitään rajoja. Sisustusblogeja selatessa ajattelen monesti, että miks meillä on tällainen koti kun kaikilla muilla on niin upeaa ja hienoa. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä muut sanovat ja vakuuttelevat. 

Ehkä pahin epävarmuus näkyy ystävyyssuhteissa. En oikein tahdo luottaa yhteenkään ihmiseen. Oletan, ettei minusta tosissaan kukaan tykkää. Tiedän nämä ajatukset aivan pähkähulluiksi mutta kukapa omille ajatuksilleen mitään voi. 
Veikkaan, että nämä ajatukset osittain johtuvat lapsuudesta. Muutimme useasti, vaihdoin koulua tiheään, enkä ehtinyt juuri ystävystyä kunnolla kenenkään kanssa. Muistan kerran kouluun tullessani kuulleen muutaman "kaverin" keskustelun jossa minut haukuttiin tosi ikävästi, luulin näiden olevan kavereitani. Hullua miten ihminen muistaakin monta kymmentä vuotta vanhoja asioita. 
Samanlainen tilanne tapahtui joitakin vuosia sitten. Luulin kahta ihmistä ystävikseni mutta totuus paljastui kun he puhuivat selkäni takana suunsa puhtaiksi luullen, ettei kukaan kuule. Todellisuudessa kuulin koko keskustelun omin korvin. 
Tämä oli yhtä rankka hetki kuin silloin kymmenen vuotiaana. Isku oli kuin pesäpallomailalla suoraa kasvoihin. 


Onko siis mikään ihme jos nykyään epäilen lähes kaikkia ystävyyssuhteita epäaidoiksi. Muutaman ihmisen tiedän aidosti tykkäävän minusta, tunne tulee sydämestäni saakka. Näitä tuntemuksia ei osaa sellainen ymmärtää joka ei itse vastaavaa koe. Tiedän monen ehkä loukkaantuvan ajatuksistani mutta ihan suotta. Omille ajatuksilleen jotka on mukanaan kantanut lapsuudestaan saakka, ei voi itse mitään. 
Epävarmoista ajatuksistani huolimatta ystäväni ovat minulle todella tärkeitä. Olen aina valmiina kuuntelemaan murheita, jakamaan iloja  sekä olemaan apuna tarvittaessa. 


Nämä epävarmuuden tunteet ovat vahvasti mukana normaali arjessa. Niin töissä kuin kotonakin. 
Olen ollut samassa työpaikassa yli kymmenen vuotta ja silti päivittäin tulee tunne, että mää oon tässä hommassa ihan surkea. Potilastyössä olen parhaimmillani sosiaalisen luonteeni ansiosta mutta kaikessa muussa tunnen olevani heikoilla. 

No mutta, tämä on siis vain yksi paljastus minusta, se huono puoli itsestäni. Jokaisessa meissä on hyvät ja huonot puolet. Minun huono puoli on siis huono itsetunto. Löytyy minusta paljon hyviäkin puolia (toivottavasti ainakin).


Don´t worry, blogistani ei ole tulossa valivali säälikää minua-blogi vaikka tällaisen kirjoituksen kirjoitinkin ja viikko sitten kirjoitin myös surullisista muistoista elämässäni. Itse arvostan rehellisiä blogeja joissa käsitellään arjen mutkia ja matkoja eikä aina vain hehkuteta mitä ihanaa milloinkin on ostettu. Haluan edelleen pitää blogini hyväntuulen blogina jota on kiva kirjoittaa, sekä kiva lukea. Sellaisena tämä jatkossa pysyykin, lupaan sen. Nyt vain tuli hieman erilainen kirjoitus. 

Haluaisin kuulla, mikä on sinun "huono"puolesi.
-Nanni-min


ÄRSYTYSKYNNYKSELLÄ KUUHUN JA TAKAISIN

maanantai 25. tammikuuta 2016

Heh heh se on taas viikon "paras" päivä, maanantai. Jos oikein pinnistelisi niin kyllä sitä varmasti jotain positiivista saisi maanantaistakin revittyä irti, en nyt vain jaksa pinnistellä. 

Viikonloppu meni jälleen niin, että hujahti eikä tuosta meinannut saada kiinni millään. Ehkä se viikonlopun alamäki alkoi perjantain siivoustalkoista ja samalla vauhdilla mentiin koko viikonloppu. 

Mukavia juttuja oli viikonloppu täynnä mutta pakko myöntää, että liika on liikaa. Missä on ne rennot viikonloput jolloin välillä meinaa iskeä tylsyys ja kaipaisi jo jotain tekemistäkin? 
Useampana perjantaina olen tehnyt päätöksen, että tälle viikonlopulle en haali tuhansittain ohjelmaa vaan olen vain ja nautin perheen kanssa olosta. 


Jostain syystä sitä ohjelmaa meinaa tulla järjestämättäkin. 
Eilen illalla miehen kotiuduttua jääkiekkotreeneistä olin jo aivan itkun partaalla. Tajusin, että koko viikonloppuna ei ehditty olemaan perheellä hetkeäkään. Aina joku oli menossa ovenraosta jonnekin. Emme syöneet yhtään ateriaa koko perheellä, emme saunoneet koko perheellä, emme ulkoilleet koko perheellä, emme tehneet yhtikäs mitään koko perheellä. 


Hermarini meni siihen pisteeseen, että sulkeuduin kodinhoitohuoneeseen viikkaamaan hieman kosteita pyykkejä (jostain syystä tuo on pakokeino pahaaoloa vastaan), itkin väsyneenä, olin hermarin ja epätoivon partaalla. Olo oli niin kuin maailmanlopun edellä, tässä se nyt oli eikä yhtään yhteistä päivää enää ole tiedossa. 
Aikani märsättyä saimme siipan kanssa hienosti sovittua, että jatkossa jokainen joustaa omissa menoissaan ja huolehditaan, että viikonlopun aikana on edes hetki aikaa olla koko perheellä. 


En kaipaa "sirkushuveja" vaan ihan simppeliä mäenlaskua, luistelua, makkaranpaistoa ja kuumat kaakaot, siinä se. 
Aika on rajallista eikä lapsetkaan ole ikuisesti lapsia. 
Itseäni sätin jatkuvasti omista harrastuksistani vaikka koitankin rajoittaa omia menojani niin, ettei se olisi muilta perheenjäseniltä pois. En periaatteestakaan halua istua koko päivää tietokoneella blogeja tuijottaen vaan jätän usein blogikirjoituksen iltamyöhään kun lapset ovat jo unilla. 
Joskus olen jopa miettinyt, että joudunko sanomaan tälle harrastukselle hyvästit sillä urheileminen on harrastus numero yksi josta en halua luopua. 
No, vielä ei ole aika heittää pyyhettä kehään, katsotaan nyt rauhassa kuinka tuleva kevät piristää itse kenenkin mieltä. 

Mutta sanoista tekoihin, nyt läppärin kansi kiinni ja lasten kanssa kirjastoon. 

Muistetaan arvostaa itseämme sekä toinen toisiamme.
-Nanni-

LAUKUN SISÄLTÖ OJENNUKSEEN

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kuulostaako tutulta: Missä ne avaimet on, missä mun lompakko, oli se kännykkä jossain täällä, ei hitsi ne työavaimet jäi toisen laukun taskuun...
Mulla ainakin tahtoo työavaimet aina unohtua sen toisen laukun taskuun, just sen laukun joka on kotona eikä sen joka pitäisi olla mukana töissä. 
Vaihtelen kahden lempparilaukkuni kesken tuon tuostakin ja joskus tuskastuttaa vaihdella sitä valtaisaa laukunsisältöä toiseen laukkuun. 
Tähän riesaan  Insjön tarjoaa ratkaisun eli Baginbag sisälaukun. 



Insjö Saimaa Yellow Baginbag
Sisälaukun ajatus on helpottaa juurikin tuota laukun vaihtoa ja tavaroiden unohdusta toiseen laukkuun. Oma värikäs Saimaa sisäkassini pitää sisällään lukuisan määrän erikokoisia pikkutaskuja jonne voin järjestää oman laukkuni sisällön. Laukkua vaihtaessani nostan vain toiseen laukkuun sisälaukun sisältöineen eikä mitään unohdu väärään laukkuun, tai ainakaan toivottavasti ei unohdu. Kaikkihan toki on mahdollista.

Hyvin tuo imee sisäänsä niin meikit, siteet, kalenterin, kännykän, lompakon, hiustarvikkeet yms yms... eikä se ole vielä tässäkään vaiheessa edes täynnä. 







Ajattelin testailla seuraavalla lomareissullani tuota samaista kassia meikkipussina. Sekin on oma sekamelskainen tavaraviidakko, aina joku hukassa. 
Ainakin näin muutaman viikon kokeilun jälkeen olen ollut sisälaukkuuni tyytyväinen, liekö uutuuden viehätystä vai tulenko jatkossakin olemaan tuohon ratkaisuun tyytyväinen. Se jää nähtäväksi. 

Onko siellä muita laukkuhulluja käsilaukun vaihtelijoita? 
-Nanni-

Blogiyhteistyö Insjön kanssa. 

TALKOISSA TOISTEN NURKISSA

lauantai 23. tammikuuta 2016

Hip hei, kuka tahansa taputtaisi innostuksestaan talkoilla samoissa merkeissä pitkän työpäivän jälkeen, missä itse vietin eilen perjantaina noin neljä tuntia. 

Poikamme joukkue sai hommattua talkoopuuhia meille vanhemmille. Noilla talkoilla saamme hieman armahdusta lapsen kuukausimaksuista. Jokainen vanhempi tietää millaisista summista puhutaan kun lapsi harrastaa jääkiekkoa. Siinä ei heilutella kymppejä vaan kuukausmaksuissa pyörivät satasen setelit. 
Noillakin rahoilla olisi ihana sisustaa. Heh heh vitsi vitsinä. Lapseen laitettu raha on aina sijoitus. 

No mutta niistä talkoista. Joulun alla alkaneet talkoot jatkuivat eilen ja lisää tulee ensi viikolla. Olemme käyneet siivoamassa uudiskohteita. Saattaa kuulostaa simppeliltä sisähommalta mutta jos olet koskaan joutunut siivoamaan rakennusmiesten jäljiltä taloa joka on juuri valmistunut, tiedät mistä puhun. Rakennuspölyä on joka nurkka täynnä. Seinäpinnat ovat täynnä sormenjälkiä, eikä niitä siinä saa olla kun asukkaat kantavat kalusteitaan sisälle. Siinä hinkataan talo katosta vessanpönttöön ja joka ikinen nurkka. 


Pääsin eilen töistä kotia, keräsin omat siivousvermeet mukaan, vein neidin kaverin luo hoitoon ja suuntasin siivoamaan kaksi kerroksista taloa. 
Alkufiilis oli lohduton. Olohuoneen lattialla seisoi iso rakennustellinki jonka varassa piti pestä täyskorkeaa olohuonetta. Jossain vaiheessa tellinki heilahti siihen malliin, että ajattelin sen kaatuvan seinästä läpi naapurin olkkariin. Itse siivosin lähinnä yläkerrassa. Kävin läpi seinät, katot, lattian, ikkunat sekä kaapit. Kerronko kuinka kiva on pestä ikkunoita pakkasella? Ulkopinta jäätyi hetkessä ja sulaksi se saatiin vasta Lasolilla. Jep jep mitä hommaa. 


Jossain vaiheessa lapsenomainen kiukku ja väsy alkoi iskemään, olin valmis heittämään siivoushanskat tiskiin ja sanomaan siipalleni pari valittua sanaa. No siippa oli syytön tähän kaikkeen ja pelastuikin vaimonsa kitinöiltä vain sillä, että hän siivosi yhtä ahkerana kuin me muutkin. Instaan pitikin napata kuva harvinaisesta nähtävyydestä, siivoavasta miehestä. 


Ihan koko asuntoa emme saaneet neljään pekkaan siivottua. Siis pekkaan? Ei siellä ollut ketään Pekkaa, mistä toikin sanonta on revitty? 
No eni vei, siivottavaa jäi vielä aamuun. Itse olin ilta yhdeksän aikaan niin kypsä, kipeä ja valmis luovuttamaan, etten olisi saanut siivottua enää yhtäkään neliötä. 
Yöllä tiesin siivonneeni. Heräsin joka välissä tunnottomiin käsiin, sormista oli tunto kokonaan pois ja jouduin hieromaan niitä tuon tuostakin. Kyljen kääntäminen ei onnistunut kuin nuorella neitosella konsanaan, joka paikkaan sattui. Olin kuin jyrän alle jäänyt, selkäänsä saanut. Olo oli surkeampi kuin pahimman salitreeninkään jäljiltä. No tietääpä ainakin tehneensä töitä. 


Kovin ketterästi ei mieskään aamulla noussut, vaan valitteli jo illalla selkäkipua. Aamulla tuo selkäkipu oli vielä pahempi. Siinä meitä kahvipöydässä istui kaksi vanhusta kipuinemme.
Muistan kun itse muutimme omaan juuri valmistuneeseen kotiimme. Siivottavaa riitti ja sitä mukaan kun luulit pesseesi jonkin kohdan, oli se hetken päästä uudelleen rakennuspölyn peitossa. 



Kuvat nappasin viime viikonloppuna kummityttöni kodista. Hän muutti syksyllä Ouluun opiskelemaan ja on sisustanut kaksionsa upeasti. Olen aina arvostanut kummityttöni päämäärätietoisuutta. Nuoreksi naiseksi hän on harvinaisen fiksu ja ahkera. Siinä on monelle nuorelle ja aikuisellekin mallia otettavaksi. Tuosta yliopistossa opiskelevasta upeasta Lapin tytöstä voi tulla ihan mitä vain. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Tuhannet kiitokset kaikille teille jotka elivät viime postauksessa tunteella mukana noissa pelonhetkissä jotka koettelivat meitä kahdeksan vuotta sitten. 

-Nanni-

23 JA 550

torstai 21. tammikuuta 2016

Nyt tulee kirjoitus jota kirjoittaessa tulen varmasti kyynelehtimään ja jota lukiessa veikkaan ainakin yhden ellei useammankin lukijan kyynelehtivän. Palaan ajassa aika lailla taaksepäin. Avaan muistojen arkun myös teille, tätä muistoa ei muistella kotona oikeastaan koskaan ääneen. 


Kevät 2007 oli todella lämmin. Muistan pyöräilleeni toukokuussa töistä kotia ihan t-paidalla ja istuneeni esikoiseni kanssa puistossa, lapsella päällä shortsit ja t-paita. Poltin olkapääni auringossa tuona toukokuisena hellepäivänä. 

Samaisena keväänä odotin toista lastamme. Vauvan sukupuoli oli tällä kertaa meille arvoitus. 
Toukokuu oli todella kiireinen. Tein pitkiä työpäiviä, otin extravuoroja ja vapaapäivätkin tuhlasin tuttuun tapaan puuhasteluun. 
Toukokuun loppu huipentui kiireen kanssa ihan omaan luokkaansa. Muutamasta työpäivästä tuli tosi pitkä ja raskas, vapaa päivänä olimme raskaana olevan ystäväni ja esikoispoikiemme kanssa kaupungissa puistoilemassa. Oli ihana nauttia helteestä ja siitä tunteesta kun maha sai kasvaa ohuen kesävaatteen alla jo toukokuussa. Kotia lähtiessä otin rattaiden kanssa juoksukilpailun bussia vastaan. Minä ja rattaat voitettiin, ehdittiin pojan kanssa kyytiin. 


Liiankin kunninhimoisena ihmisenä olin hamstannut itselleni lisätyötä. Olin luvannut tehdä kakkuja tilauksesta ylioppilasjuhliin. Venyneiden työpäivien päätteeksi ahersin kakkujen parissa ja huipennushan tottakai oli perjantai. Väsäsin niin voileipäkakkuja kuin makeitakin kakkuja yömyöhään ja valmiiksihan ne tuli. Huh huh olinpas vain ollut sillä viikolla aika kone. 

Seuraavalla viikolla eräs aamu starttasi normaaliin malliin, aamupuuhat ja sen jälkeen eikun menoksi. Kävin ennen kotoa lähtöä pissalla, pääsin ovelle ja taas pissatti. Vihdoin päästiin pojan kanssa matkaan. Hitsi, taas mua pissatti. No onneksi pojan tarha lähestulkoon näkyi kotipihalta. Vein pojan pyörällä tarhaan ja tarhan pihalla pissahätä muuttui kakkoshädäksi. No ei hitsi mun on pakko polkea takaisin kotia vessaan. Onpa kyllä tosi outo tunne. 
Pääsin kotipihalle ja kakkoshätä oli muuttunut oudoksi. 

Soitin hyvälle ystävälleni, työkaverilleni. Pyysin häntä noukkaamaan minut kyytiin kun pyöräily ei tuntunutkaan sinä aamuna hyvältä. Työmatka oli tuolloin vaivaiset neljä kilometriä mutta tuona aikana olo sen kun huononi. Ystäväni ajoi minut työpaikan oven sijaan äitiyspolin ovelle. Hississä jalat petti ja ulkomaalainen nainen raahasi minut äitiyspolille joka hädin tuskin oli vielä auki. Sihteeri juoksi hakemaan pyörätuolia ja lähti juoksuttamaan minua synnyttävien vastaanotolle sillä äitiyspolille ei ollut vielä saapunut muuta henkilökuntaa. 
Synnyttävien vastaanotolla pääsin suoraa tutkimushuoneeseen, vaihdoin sairaalavaatteet ja eikun petille makoilemaan ja kaikki mahdolliset piuhat kiinni mitä tuolla kiinni ihmiseen laitetaan. Olin aivan sekaisin, en kunnolla muista hetkistä mitään ja tavallaan taas muistan sen kuin eilisen. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja sanoi, että kohdunsuu on lähtenyt synnytykselle pehmenemään. MITÄ ihmettä. Olen raskausviikolla 23, ei nyt kuulu synnyttää eikä kenenkään syntyä. Tuska ja kipu mahassa oli sietämätön ollut jo pitkään. Oksennan. Lääkäri katsoi vauvaa ultralla. Vauvamme painoarvioksi tuli 550grammaa. Voi kauhistus, sehän tarkoittaa voipaketin kokoista ihmisenalkua. 

Minut siirrettiin synnytyssaliin. Muistan itkeneeni hysteerisenä ihan koko ajan. Jostain syystä ajattelin, ettei tuon kokoinen vauva selviä vaikka olin nähnyt myös niitä sinnitteleviä keskosia jotka selviävät pienestä koostaan huolimatta. 
Pian ovelta kurkkaa tutut kasvot. Hysteerinen itku sen kuin pahenee kun tärkeä työkaverini tulee minua katsomaan. Hän oli kuullut toiselta työkaveriltani, että hän on aamulla vienyt minut polille. Hän tiedustelee tilannetta ja kysäisee, että tietääkö vauvan isä missä olen ja mitä tapahtuu. No herranen aika sentään. Ei tiedä. Minähän olen aamulla lähtenyt töihin pyörällä ja hän autolla. Ihana R lupaa soittaa miehelleni. 
Jossain vaiheessa puolisoni saapuu paikalle ja ikuinen vitsiveikko on niin totinen kuin olla voi. 


Muistikuvat seuravista hetkistä katoaa. Tuska mahassa ei hellitä.  Oksennan. Saan kortisonia, että syntyvän vauvan keuhkot ehtisivät edes hieman vahvistua. Lääkäri ihmettelee, että miksi kipu mahassani ei missään vaiheessa edes helpota, miksi supistus on päällä tauotta ollut jo monta tuntia. No tuohon kun osaisinkin vastata. 

Rukoilin moneen kertaan, toivoin ihmettä siihen hetkeen. Olin varma, että joudun viettämään pienen vauvani hautajaisia kesällä. 
Itkin tauotta. Mieheni taisi jossain vaiheessa soittaa myös äidilleni, tai sitten olin soittanut hänelle itse. En muista. 

Jossain vaiheessa kipu katosi. Tilanne muuttui yhtä nopeasti kuin oli aamulla alkanutkin. Illalla minut siirettiin vuodeosastolle odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sain lisää kortisonia vauvaa varten. 
Muutamien päivien päästä sain luvan lähteä sairasloman kanssa kotia, vauva massussa niinkuin kuuluukin, sekavin, ahdistunein tuntein. Kotipihalla koin valtavan romahduksen. Tästä olin alkuviikosta lähtenyt kiireellä, ja tässä nyt taas olen. Paljon mahtui tuohon väliin. Monta päivää kului valtavan masennuksen kourissa. Muistan istuneeni terassimme lattialla itkemässä. Pelko vauvan syntymästä oli edelleen käsillä. Sillä hetkellä sain kiittää luojaa, ettei vauva vielä syntynytkään mutta kovan elämänkoulun jouduin tuolloin käymään läpi. 


Jossain vaiheessa palailin vielä hetkeksi sairaslomalta töihin. Ahdostus ja pelkokin alkoi väistymään tieltä ja uskalsin taas nauttia raskaudesta. Viikot kuluivat ja mitä enemmän viikkoja vauvamme sai olla masussa, sen helpottuneemmaksi omakin olo tuli. 
Kesä vaihtui syksyyn ja laskettuaikakin lähestyi. 
Vauvamme, tuo reipas neiti joka nyt on jo 8-vuotias, syntyi tasan laskettuna päivänään. Perjantai-iltana klo.22.04 sain syyliini 51senttisen, 3450grammaisen tyttövauvan. Kylläpä keväällä annettu kortisoni tosiaankin oli vahvistanut neidin keuhkoja, jos nyt tässä voi hieman vitsiäkin jo heittää. 

En koskaan saanut tietää mitä tuolloin kesäkuun ensimmäisinä päivinä tapahtui. Mistä kaikki alkoi ja mikä suojelusenkeli meidät ottikaan suojeluunsa. Rakkaille työkavereilleni saan olla ikuisesti kiitollinen. Heidän apunsa ja tukensa oli mittaamattoman arvoinen. 

Joulun alla jouduin tilanteen eteen missä kerroin Pipunalle kuinka lähellä oli, etteikö hän olisi syntynyt voipaketin kokoisena. Yhdessä neidin kanssa itkettiin hysteerisenä mutta nyt hän välillä aina kyselee, että kuinkas pieni minä olisinkaan ollut jos olisin silloin syntynyt?

Olisit ollut noin 550grammaa.
-Nanni-

HAASTEEN PARISSA PITKÄSTÄ AIKAA

tiistai 19. tammikuuta 2016

Satulinnan Tuija  heitti minua ystäväkirja-haasteella, kiitos Tuija tätä on mukava toteuttaa. Näitä onkin pyörinyt jo useassa blogissa ja mukavahan näitä on lukea. Joskus unohdan vastata haasteisiin (hyi hyi paha minä) mutta tällä kertaa päätin, ettei tämä saa unohtua. Kiva saada välillä vaihtelua postauksiin. 

Haasteen säännöt ovat:

Kiitän haasteen antajaa.
Vastaa sinulle annettuihin kysymyksiin.
Lisää kuvaksi/kuviksi sinua parhaiten itseäsi kuvaavia kuvia.
Keksi uudet- tai käytä vanhoja kysymyksiä.
Haasta mukaan ihania bloggaajaystäviä.

Oulun Kauppahalli 
Alkuun ajattelin, ettei ainakin yksi kohta toteudu, sillä ajattelin käyttää viikonloppuna kaupungilla ottamiani kuvia, mutta toteutuuhan se enemmänkin kuin hyvin. Minähän rakastan kaupungilla oloa. Mukana oli lapsukaiseni, viihdymme paljon yhdessä. Piipahdimme Kauppahallissa sekä pienessä sisustuspuodissa, no tarviiko tuota kohtaa sen enempää selittää. Eli eikös noi tulevat kuvat kuvaa minua aikalailla? No mutta sitten itse haasteeseen.

Tuija esitti 10 kysymystä ja niihin koitan parhaani mukaan vastata. 

1. Perheesi?
Siihen kuuluu kolme vuotta nuorempi aviopuoliso jonka kanssa olen kulkenut samaa polkua 14 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta, poika ja tyttö, jotka aiheuttavat isille lisää harmaita hiuksia ja äidille ryppyjä silmäkulmiin. Perheeseemme kuuluu tottakai myös hyvin läheiset vanhemmat molemmilta puolilta sekä mieheni sisarukset perheineen. 



2. Mitä teet työksesi?
Olen sairaalassa töissä. Tykkään työstäni tosi tosi paljon. Sosiaalisena ihmisenä olen mielestäni juurikin oikealla alalla. 

3. Minkä taidon haluaisit osata/oppia?
Olemaan joskus hiljaa. En haluaisi aina olla jakamassa omia mielipiteitäni vaan joskus voisin vain niellä ajatukseni ja pitää ne ominani. 


Torin aitat

4. Mikä ärsyttää arjessa eniten?
Ristiin menevät työvuorot mieheni kanssa, sillä näemme todella harvoin. Kiire, kiire ja kiire, siinä on ärsytyksen aihetta riittämiin. 

5. Mikä ilahduttaa arjessa eniten?
Ristiin menevät työvuorot mieheni kanssa. Jep, luit oikein. Se sekä ärsyttää, että ilahduttaa. Itse olen aina aamuisin töissä, mieheni on kotona, eikä näin ollen lasten tarvitse juuri koskaan olla yksin kotona. Vaikka yhteinen aika on minulta pois, haluan mielummin, että lapsilla on aamulla edes joku kotona. 
Arjessa myös ilahduttaa auttavat vanhemmat. Joskus hävettää pyytää apua enkä kehtaisikaan aina olla äitiäni tai anoppiani vaivaamassa mutta heistä olen erittäin kiitollinen. He ovat suurenmoisia ihmisiä. Unohtamatta tietenkään muita läheisiä ihmisiä. 



6. Ruokapravuurisi
Aaaaapua, eikait semmoista olekaan. Mies sanoisi kotitekoinen pizza, poika sanoisi mannapuuro ja neiti sanoisi kana-tai kalakeitto. Missään ruoassa en mielestäni ole mitenkään loistavan hyvä, perus kotiruoat onnistuu mutta itsetehdyt sämpylät katoavat aina hetkessä. 

7. Hävettää tunnustaa...?
Piereskelen. Ou nou se vaan tuli ekana mieleen. Mikähän tässä nyt niin hävettäis? Tämä muuten onkin tosi vaikea. Olen istunut tässä jo vartin ja tuijottanut lähinnä tyhjyyteen.
Hävettää tunnustaa, mutta olen tiukkapipo äiti, nihilisti, pilkunviilaaja. 
Hävettää tunnustaa, mutta en oikein osaa arvostaa itseäni. Vähättelen itsessäni kaikkea. Minä nyt vaan oon tämmöinen, mulla nyt vaan on tämmöinen koti, no tää mun blogi nyt vaan on tällanen you know...
Hävettää tunnustaa, mutta olen ehkä hieman liian takertuvainen ystävä. Minulla on muutama tosi läheinen ystävä ja voisin omia ystäväni kokonaan itselleni. 



8. Jos saisit rajattomasti rahaa, mitä tekisit?
Maksaisin sekä omat, että läheisten talolainat pois. Ostaisin ystäväperheelle oman kodin. Ja sit me lähdettäis meidän ihanalla porukalla ulkomaille. Ai niin ja tärkein meinasi unohtua. Hakisin Afrikasta meille uuden perheenjäsenen tai jos rahaa olisi tosiaan rajattomasti, adoptoisin useammankin kodittoman lapsen. Minusta maailmassa on suuri vääryys se, että toiset on sika rikkaita ja samaan aikaan toisilla ei ole kotia, ruokaa eikä mitään. Surullista. 



9. Ketä julkisuuden henkilöä ihailet ja miksi? 
No jaa´a en varmaan liiemmin ketään mitenkään suuresti. Ekana mieleen vain tuli nimi Ahtisaari, sen suuremmin osaamatta selittää asiaa. 


10. Elämänviisautesi tai mottosi?
Elä täysillä koko elämäsi, nauti joka hetkestä. 

Kiitos Tuijalle tästä haasteesta. Itse en nyt nimeä ketään erityisesti jatkamaan haastetta mutta mielellänihän näitä lukee jos joku innostuu tarttumaan haasteeseen. Toki olisi kiva lukea myös teidän lukijoiden ajatuksia samoista kysymyksistä, etenkin numerot 3 ja 7.


Ottamistani kuvista haluan kertoa sen verran, että lauantaiaamuna strattasimme neidin kanssa kohti kaupunkia. Haimme mukaani kummityttäreni joka nykyään on myöskin Pipunan kummitäti. Hän muutti syksyllä Lapista Ouluun opiskelemaan. Tyttötriolla suuntasimme Oulun torinrantaan jonne on tehty luistinrata keskelle toria. Sillä aikaa kun Pipuna luisteli, niin minä esittelin kummityttärelleni torin ihania vanhoja aittoja, teatteria, kirjastoa ja viimeisenä piipahdimme luistelun päätteeksi kauppahallissa ihastelemassa sen tunnelmaa. Oli ihanaa viettää erilainen aamu ja ottaa välillä kuvia muualtakin kuin tutuista kotinurkista. Kauppahallissa tulee käytyä hävettävän harvoin. 
Sellainen launataiaamu meillä. 

Nanni

KEVÄÄN HOTEIMMAT HUULET-ARVONNAN VOITTI...

sunnuntai 17. tammikuuta 2016


LR Health & Beauty Systemsin tarjoaman ihanan 85euron arvoisen meikkisetin voitti Omppu, jolle kynsilakka oli ykkössuosikki tässä setissä. 
Onnea Omppu voitostasi, paiskaan sinua sähköpostilla jotta saan osoitetietosi paketin lähettämistä varten. 
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, teitä olikin hurja määrä. 

Toivottavasti saisin pian taas tuotteita teille arvottavaksi.
-Nanni-

JA MITÄS MINÄ SAINKAAN?

Haittaako jos palataan ajassa muutamia viikkoja takaisinpäin sinne jouluun, jonka kaikki on jo onnellisesti unohtanut? Joulua sen suuremmin hehkuttamatta haluan kertoa kuinka kiltti minä olin viime vuonna ollut, sillä sain juuri niitä ihania juttuja paketeista joita olin syksyn alla itsekin kaupassa hypistellyt. 
Toivoin tasan yhtä lahjaa, sen myös sain ja muutaman muunkin ihanuuden. 


Hayn tarjotinpöytä oli ainoa toive mitä halusin lahjaksi. En uskaltanut uskoa, että sitä saisin mutta voih sitä onnea kun se aattoiltana olla tönötti meidän olkkarissa kun kotiuduimme joulun vietosta. 
Pukki toi myös pöydällä olevan Iittalan Nappulan. Sille olen etsinut valkoista sisarusta mutta jostain syystä yhtään valkoista ei kaupoista löydy vaikka kuinka hakisi ja etsisi. Nämä ihanuudet sain siipaltani. Kyllä se vain tietää kuinka pitää vaimon onnellisena. Joo joo, tiedän. Muodostuu se onnellinen elämä muustakin kuin materiasta. 


Kummityttöni oli muistanut, että himoitsen Argan Oilia haastaviin hiuksiini. Hänen paketistaan löytyi siis tämä öljy ja ahkerasti tätäkin on tullut käytettyä. 



Anopin paketista löytyi uudet täkit meille molemmille. Uusien täkkien myötä tajusin todellakin kuinka surkeassa kunnossa vanhat peittomme olikaan, ohuet ja nukkavierut. Kamalat suoraan sanottuna, hyi. Pehmoiset, paksut täkit tulivat erittäin lämpimästi tarpeeseen pakkasten saapuessa Suomeen. 
Anopilta sain myös himoitsemani Kastehelmen uutuuden, kannellisen rasian. Tuotakin olin koko syksyn himoinnut mutta en osannut päättää kumman ostaisin, harmaan vai kirkkaan. Rasia on ajanut korurasian virkaa. 


Lisäksi saimme omilta vanhemmiltani uudet tyynyt, ne jos mitkä todellakin tulivat tarpeeseen. Miten sitä ihminen ei älyä noinkin tärkeitä arjen asioita päivittää useammin. No nyt kelpaa akan nukkua kun päänalla on pehmoinen tyyny ja muuta kroppaa lämmittää uusi täkki. 
Leffaliput kelpaa aina. Kuinka se pukki tiesikin, että kaipaisimme siipan kanssa kahden keskistä hetkeä vaikka leffan parissa. Ihana pukki. 
Tänäkin vuonna sain siis niin ihania lahjoja, ettei valittamiselle ole sijaa. Kiitos kiitos kiitos. 

Illalla arvotaan ihana kosmetiikkapaketti. Hui kun jänskättää itseänikin, että kuka onnellinen sen saa. Aikaa siis osallistumiselle on vielä muuan tunti. 

Nanni
- THEME BY ECLAIR DESIGNS -