IHANAA KESÄÄ

perjantai 10. kesäkuuta 2016


Nyt alkoi tämän naisen kesäloma. Työpaikan ulko-ovi sulkeutui kahdelta päivällä samalla heipat työkavereille huudahtaen. Vaikka työkaverit onkin vuosien saatossa tulleet tärkeiksi, osa jopa rakkaiksi niin lomalla en töihin ikävöi. Lomalla otetaan rennosti, tehdään mitä tykätään ja mitä jaksetaan. Eikös siinä ole jo ihan hyvä lomasuunnitelma. 

Ensimmäistä kertaa pian kolmevuotisen blogiurani aikana päätin ottaa lomaa myös somesta, niin blogin kirjoittamisesta kuin muustakin somessa roikkumisesta. Pidänkö lomaa viikon, kaksi vai jopa kuukauden, se jää nähtäväksi. Blogi-ikävähän voi iskeä jo viikon päästä, kukapa sitä etukäteen tietää.
Hieman haikeana sanon kaikille teille ihanille lukijoilleni sekä muille bloggaajille ihanaa kesää. Blogiloman jälkeen tarjottavana on varmasti kivoja kesäkuvia kuulumisineen. 

Nyt kiharaa hiuksiin ja työpaikan juhlia juhlimaan. Ihanaa ja lämmintä kesää juuri SINULLE. 



-Nanni-

MINTTULIINI KORUARVONNAN VOITTI

torstai 9. kesäkuuta 2016


Ilokseni pääsin tekemään yhteistyötä Minttuliini Designin kanssa, jonka tunnusmerkkejä ovat taidokkaasti tehdyt virkkuukäsityöt. Arvottavana oli kuvassa näkyvä imetyskoru jota ei kuitenkaan ole sidottu vain imettäville vaan tottahan toki korua saa käyttää ihan normaalin korunkin tapaan. 
Korulle on nyt tiedossa uusi omistaja. Koruarvonnan onnellinen voittaja on Päivi S. Hurjasti onnea Päivi. 

"Tuo imetyskoru on kyllä kiva ja sopis meikäläisen puukoru sarjaan kaveriksi, tulisi käyttöön kyllä. Kivasti yhdistetty vaaleata puuta ja virkkausta. Uskon vahvasti, että käsityö nousee pintaan ja ihmiset arvostavat ns. aitoja asioita... koska nykyään on tätä pinnallisuutta ja kauheasti massatavaraa/tuotteita, ihmiset arvostavat yksilöllisiä tuotteita. Olen ehdottomasti käsityön kannalla ja monesti ostankin itsetehtyjä koruja yms. Päivi S"

Laittaisitko Päivi minulle yhteystietosi sähköpostiini niin saan korun tulemaan sinulle pikapuolin.  Sähköpostiosoitteeni on suortuva@hotmail.com

Suurkiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja erityiskiitos Heidille ihanasta arvonnasta. 

KESÄN LEMPIPAIKASSA

tiistai 7. kesäkuuta 2016




Kesä ja kesäkelit kun starttaa niin meikäläinen lähestulkoon muuttaa takapihalle ja terassille nauttimaan kesästä. 
Terassimme, oululaisittain patiomme sai laajennuksen kaksi vuotta sitten ja voi miten tyytyväisiä tuohon laajennukseen ollaan oltu. 

Vihdoin ja viimein tänä keväänä löysimme mieluisat patiokalusteet katetulle alueelle. Kruunukalusteesta ostettu polyrottinkinen sohva ja sohvapöytä on juuri sitä mitä halusimme. Useammat kahvittelut tuolla on jo kahviteltu. Kukkia pihani kaipaa vielä kovasti mutta olen koittanut malttaa kukkaostojen kanssa hallan pelossa. 








Tällainen patio siis meillä. Tänäänkin otin pienet päiväunet uudella sohvalla. Viltti niskaan eikä vilpoinen tuuli haitannut yhtään unia. Ihanaa, nyt on kesä.

Muistathan, että huomenna loppuu imetyskoruarvonta. Arvontaan saa osallistua vaikket imettäisikään. Koru on niin ihana, ettei sitä voi rajoittaa ainoastaan imettäville vaan jokainen on oikeutettu osallistumaan. Arvontaan voi osallistua TÄÄLLÄ

IGORIN KANAA SARIN TAPAAN

perjantai 3. kesäkuuta 2016


Kana on hyvä raaka-aine jonka mausta tykkään mutta itse en tykkää juurikaan tehdä kanakeittoa kummempaa kun saan siitä lähes aina suht kuivaa ja mautonta. 
Sairin blogissa oli keväällä jossain vaiheessa herkullisen kuuloinen kanaruokaohje jota Sari kovasti kehui, heillä se kuulemma upposi koko perheelle. 

No ei muuta kuin ohjetta tulostelemaan ja tietenkin unohdin sen hetkeksi kaapin perälle. Viikko sitten kaivelin ohjeen esille  ja ostin tarvittavat raaka-aineet. 
Omat kriteerit uuden reseptin kokeilulle on se, ettei siihen saa tulla mitään kummallista jonka nimeä en ole koskaan edes kuullut, saati testannut. Toisekseen resepti ei saa olla niin vaikea, että siihen tarvitsee viiden tähden kokin, että sen osaa tehdä.  No Igorin kana kuulosti jo sinäänsä helpolta eikä kaupastakaan tarvinnut smetanaa kummempaa ostaa. Kiitos siis ohjeesta Sarille. Otahan Sari koppi, täältä satelee sinulle lentosuukkoja. 



Igorin Kanaa (Sarin tapaan)

n. 800g maustamattomia kananfileitä
1 iso punainen suippopaprika
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 kanaliemikuutio
n. 2dl vettä
140g tomattipyrettä
2prk smetanaa
tuoretta persilijaa
rouhittua mustapippuria

Ruskista kanafileet ja laita uunivuokaan odottamaan.
Pilko paprika ja sipulit, kuulota pannulla. Lisää tomaattipyre, vesi, kanaliemikuutio ja mustapippurirouhe. Pilko mukaan tuoretta persiljaa.
Lisää lopuksi smetana ja anna kastikkeen hetken tekeytyä.
Kaada kastike kanafileiden päälle ja laita uuniin.
175c. n.30min
Tarjoa riisin ja salaatin kera. 

No nyt täytyy kyllä myöntää, että hups olen lukenut ohjetta hieman silmät ristissä sillä nyt vasta huomaan laittaneeni liian vähän tomattipyrettä sekä smetanaa. No ei se mitään, herkullista oli ja meidänkin nirppanokat söivät suuren annokset. 
Kana ei ollut yhtään kuivaa ja se kerrankin jopa maistui jollekin. Tätä meillä siis kokkaillaan jatkossakin. Kiitos siis vielä kerran Sarille ohjeesta.



Meillä ei ole tiedossa yksiäkään valmistujais - YO-juhlia. Ainoa kosketus YO-juhliin on ylioppilaan valokuvaus joka siirtyi tämän päivän kovan tuulen vuoksi huomiselle. Hieman jännittää, että onnistunkohan työssäni. Toivotaan. 

Oiken ihanaa viikonloppua niin juhliville kuin ihan vain kesäviikonlopusta nauttiville. 

Muistakaahan käydä osallistumassa Minttuliini Design arvontaan.

MINTTULIINI DESIGN - SIS. ARVONNAN

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Rakastan ja arvostan käsitöitä suurella sydämellä. Käsityöntekijä tekee silkasta rakkaudesta tuotteitaan, olipa se sitten vaate, virkkaus, maalaus jne. 

Osataanko käsitöitä arvostaa tarpeeksi, raskitaanko niistä maksaa pyydettyä summaa joka todennäköisesti on vaivaan nähden todella mitätön? Nykypäivänä käsityön arvostus on noussut entisestään, vai olenkohan aivan hakoteillä?

Minttuliini Design

Pieniä Hetkiä-blogin Heidi on käsityön intohimoinen harrastaja jonka harrastuksesta tuli hänen työnsä, vaikkei hän työksi osaa sitä laskeakaan. 
Heidin harrastus alkoi hänen olessaan raskaana ja kädet kaipasivat tekemistä. En ollut uskoa kun Heidi kertoi olevansa itseoppinut virkkaaja ja takana on vain neljä vuotta kyseistä harrastusta. Luulisi, että Heidi on syntynyt virkkuukoukku kädessä. 


Heidin yritys sai ihastuttavan nimen Minttuliini Design ja tuotteita löytyy mm. Oulun torilla sijaitsevasta Aitta Puttiikista sekä Vadelmatarha-lastentarvikekirppikseltä. Lisäksi Heidi ottaa tilauksia vastaan myös Facebookin sekä instagramin kautta @minttuliinidesign. 

Monista Heidin töistä omaksi suosikiseni nousi ensimmäisenä kukkaro joka tuntuukin muuntautuvan moneen tarpeeseen ja moneen olen sitä ehtinyt jo käyttääkin vaikka sen vasta muutama päivä sitten kotiutinkin. 


Kukkarossani on matkustellut jo silmälasini. Sinne mahtuu helposti jopa isompikin kännykkä ja eilisellä kaupunkireissulla se toimi pikku kukkaron sijaisena käsilaukussani jonne ei isoa lompakkoa mahdu. Oma turkoosi kukkaroni on ehdottomasti kesän ihanin juttu jos aurinkoa ja luontoa ei oteta laskuun mukaan. (eikä jätskiä)

Instassa olen huokaillut pitkin kevättä muitakin Heidin käsitöitä, suosittelen kurkkaamaan. Supersuloiset hiiret ja kuppikakkupuput olisivat varmasti jokaisen pikkutytön mieleen. 
Pientuotteet kuten hiuspinnit sekä pampulat kuulostivat olevan myydyinpien tuotteiden kärkipäässä. 





Heidin ja noin 30 muuta käsityönammattilaista voi tavata Käsityökortteli-tapahtumassa 10-11.6 Oulun Torinrannassa. Käy ihmeessä kurkkaamassa Heidin ja muidenkin myyjien käsitöitä. Jos käyt Heidiä moikkaamassa niin kerrohan minulta terveisiä. 


Muiden käsitöiden lomassa Minttuliini Designin valikoimaan kuuluu erilaisia koruja. 
Kuvassa oleva koru on Minttuliini Designin Imetyskoru jota voi tottakai käyttää myös tavallisena kaulakorunakin. 

Imetyskorun ideana on:
Tarjota lapselle tutkittavaa ja tunnusteltavaa esimerkiksi imetys- ja pulloruokintatuokioihin. Korun tutkiminen rauhoittaa lasta ja antaa pienille sormille puuhaa. Kantoliinassa koru toimii vastaavalla tavalla ja erityisesti uusia sidontoja harjoitellessa, nukuttamisessa, jännittävissä tilanteissa ja selässä kantaessa korusta on monesti paljon iloa. Nimestään huolimatta koru on kaunis ja sopiva myös muuhun käyttöön, niin arkeen kuin juhlaan ja siitä jää ihana muisto pikkilapsiajasta.
-Heidi


Joku onnellinen saa itselleen myös ihastuttavan Minttuliini Design-tuotteen. Heidi lahjoitti arvottavaksi kuvassa olevan imetyskorun ja huoli pois, vaikket imettäisikään tai et tuntisi ketään joka tällä hetkellä imettää niin saat silti osallistua arvontaan. 

Arvontaan voi osallistua keskiviikkoon 8.6.2016 klo:18.00 saakka. Käy kurkkaamassa Minttuliinin facebook sivuja ja kerro kommentissasi mikä tuote ihastutti sinua eniten. Muista jättää myös nimimerkkisi sekä halutessasi sähköpostiosoitteesi. 




Kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan ja kiitos Minttuliini Designille ihanasta blogiyhteistyöstä.
-Nanni-



- THEME BY ECLAIR DESIGNS -