tiistai 27. syyskuuta 2016

SUOMALAISTA AVOIMUUTTA

Suomalaisia moititaan sisäänpäinkääntyväksi kansaksi jotka eivät saa suutaan auki kuin kaljahanan voimalla. Pitääkö tämä enää paikkaansa, vai onkohan tuo uskomus peräisin viime vuosituhannelta?
Ymmärrän kyllä, ettei bussissa tai hississä tee mieli avautua ventovieraalle omista asioistaan. Entä kun kyse on läheisestä ihmisestä niin saako suomalainen kerrottua edes silloin mieltään painavaa asiaa?


Itse olen liiankin avoin ihminen ja kerron asioistani lähes jokaiselle joka jaksaa kuunnella. Liekö siis olen edes perisuomalainen vai olenko kenties kieroonkasvanut poikkeus? Joskus mietin, että olisinpa osannut pitää suuni kiinni. Toisinaan taas avoimuus on hyväksi. 
Kerron avoimesti elämästäni paniikkikohtausteni kanssa, milloin ja missä saan kohtauksen ja kuinka siitä selviän. Asiasta puhuminen aiheuttaa kahdenlaisia reaktioita. Osa ehkä hieman säikähtää, mieltää paniikkikohtaukset mielenterveysongelmiksi jonka kuuluisi olla pehmustetussa huoneessa. Osa taas saa vertaistukea ja rohkeutta kertoa omasta paniikistaan. Uskallan puhua paniikkikohtauksistani sangen avoimesti. Tiedän, etten ole asian kanssa yksin. Moni ei vain tiedä kärsivänsä paniikista. Moni vain miettii, että miksi on välillä todella pelottava ja kamala olo. Pään sisällä vilisee paljon epätoivoisia kysymyksiä. 
Tässäkin asiassa siis avoimuus auttaa. Kun yksi avaa suunsa, joku toinenkin ehkä uskaltautuu osallistumaan keskusteluun. 


Naisporukalla kahviteltaessa eräs ystäväni heitti ilmoille kysymyksen, osoittaen sen kaikille mutta minulle erityisesti. 

"Millainen parisuhde teillä on? Nanni, oletteko te oikeasti niin onnellisia, miltä ulospäin näyttää? Meillä nimittäin on aika rankkaa ja välillä tuntuu, että onko tässä mitään järkeä?" 

Mietin vastaustani muutaman sekuntin ennen kuin vastasin. Lähinnä häkellyin kysymyksestä tai en ehkä niinkään kysymyksestä vaan ystäväni loppulausahduksesta heidän omasta tilanteestaan parisuhteessa. 

Sosiaalinenmedia, facebook ja blogi antaa pintaraapaisun ihmisestä sekä hänen elämästään ja elämäntilanteestaan. Facebookissa uskalletaan enemmänkin avautua, kertoa asioista niinkuin ne on. Blogeissa taas halutaan pitää hyvää fiilistä yllä. Kerrotaan niistä arjen kivoista asioista mitä viikko on pitänyt yllään. Harvemmin blogissa saadaan lukea elämän tosiasioita varsinkaan jos kotona ei menekään niin hyvin. Kenen kotona/parisuhteessa nyt aina edes menee hyvin. Tässäkin asiassa varmaan se avoimuus tuo yllättäviä vastauksia. Kun yksi avaa sanaisen arkkunsa, moni muukin uskaltautuu kertomaan kuinka itsellä todellisuudessa menee. 


Hetken mietittyäni vastasin, että onhan meillä erimielisyyksiä ja riitojakin, kenelläpä niitä ei olisi? Pääasiassa meillä silti menee hyvin, riidat ja erimielisyydet kuuluvat mielestäni arkeen eikä äänenkorottaminen toiselle tarkoita sitä, etteikö meillä silti olisi hyvä olla yhdessä.
Ystäväni avautuminen omasta arjestaan yllätti. Some antaa tosiaan ihan erilaisen kuvan ihmisistä ja heidän elämästään. Olen aina ajatellut että heillä on unelmaliitto, he matkustelevat ja laittavat ihanaa kotiaan. Arjen kiireen vuoksi kun ystäviä näkee aniharvoin, ei tiedä mitä toiselle todellisuudessa kuuluu. 
Hänen aloittaessaan keskustelun, saimme aikaiseksi melkoisen hyvän kahvipöytäaiheen. Oli todella huojentavaa kuulla ja huomata, ettei muillakaan arki ole yhtään sen ruusuisempaa. Kaikkien arjessa on ne omat vaikeutensa. 

Kuvan pariskunta ei liity aiheeseen. Lupa kuvan julkaisuun on kysytty kuvan henkilöiltä. Kiitos heille julkaisuluvasta. 
Alun pohdintaan itse siis vastaisin, eivät suomalaiset todellakaan ole hiljaista jurottajakansaa vaan tarvittaessa saamme todella hyviä keskusteluja aikaiseksi. 

28 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida tähän, että monesti se puhuminen tapahtuu vähän väärään suuntaan, kuin mihin pitäisi. Vaikeista asioista on vaikeampi puhua asianomaisen kanssa, kun taas jokainen meistäkin tietää, että helpompi on avautua sille ystävälle. Puhuminen ystävälle toki helpottaa omaa oloa, muttei ratkaise itse ongelmaa 😊 puhuminen auttaa ja sitä pitäisi tehdä paljon enemmän, vältyttäisiin monelta turhalta 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo juu jos tarkoitat kommentillasi juoruilua?? niin silloin ei ole kiva kun puhutaan asioista toiselle osapuolelle mutta itse taas olen saanut isosti apua kun puhun asiasta ystävälleni/ystävilleni niin monesti pahaolo helpottaa kun saa jutella jonkun itselle tärkeän ihmisen kanssa. Isot murheet helpottuu terapialla ajan kanssa mutta sen hetkinen ahdistus monesti helppaa kun voi soittaa jollekin ja jakaa ajatuksiaan <3
      Puhuminen tosiaan auttaa ja pelastaa montakin tilannetta <3

      Poista
  2. Hyvä postaus. Tuo on niin totta, että some antaa helposti vääristyneen kuvan todellisuudesta. Meidän ystäväpiiristä löytyy vastaava pari kuin kirjoitit, vaikuttavat onnelisilta... Mutta, eipäs ne asiat niin ollutkaan. Viime keväänä jakoivat tavaransa ja muuttivat eri osoitteisiin, lapset poukkoilevat molemmissa osoitteissa. On todella vaikeaa sanoa, kuka on onnellinen. Minun mielestäni onnelliseen ja hyvinvoivaan parisuhteeseen kuuluu taito olla erimieltä ja hieman väitelläkin, uskaltaa olla erimieltä toisen kanssa ja kertoa mielipiteensä. Tämä ja halu kulkea yhteiseen päämäärään.
    Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se sit juuri sitä kulissia, että muut luulevat toisten olevan onnellisia kun esitetään sellaista. Surullista, että asiat menevätkin sitten ikävällä tavalla.
      Monesti lapsia säälittää erotilanteessa mutta taas pelkästään lastenkaan vuoksi ei ole viisasta olla yhdessä jos se on ainoa yhdessä olon syy :(

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoista luettavaa tämä postaus :) Heti tuli mieleen montakin asiaa, jota teki mieli kommentoida. Ensinnäkään, en minäkään usko, että suomalaiset ovat jurottavaa ja hiljaista kansaa. Joo, tottakai täällä joukossa on niitä, joille puhuminen on vaikeaa tai mahdotonta, mutta en millään usko, että se suomalaisuudesta johtuu. Minua jotenkin välillä harmittaa se, että meitä suomalaisia (ja miksei muitakin kansalaisuuksia, tai vaikka sukupuolia) yritetään niputtaa johonkin stereotypiaan. Usein ne eivät tunnu tekevän oikeutta :)

    Toisekseen, minusta on mahtavaa ja rohkeaa, että voit puhua avoimesti paniikkikohtauksista tai ahdistuksesta. Oma reaktioni asiaan on vielä jotain kolmatta, eli en säikähdä, enkä tunnista kokeneeni itse samaa, mutta ensimmäinen ajatukseni oli - onpa kiinnostavaa! Haluan kuunnella tarkasti, jotta ymmärrän paremmin :) Huippua, että on sinun kaltaisia tyyppejä, jotka uskaltavat puhua ja kertoa, jotta minun kaltaiseni tyypit voivat oppia jotain uutta ja ymmärtää ympärillä eläviä ihmisiä ehkä taas vähän paremmin. Todellakin, iso peukku sille, että uskallat, vaikka joitain se säikäyttää. Ja niille jotka siitä saavat vertaistuen se on varmasti ihan korvaamatonta :)

    Ja sitten vielä viimeisenä teki mieleni kommentoida myös tuohon parisuhde-/somekiillotteluasiaan. Meillä tulee tällä viikolla kymmenen vuotta yhdessäoloa täyteen ja kyllä uskallan sanoa, että me ollaan onnellisia. Enkä kyllä piilottele sitä somessakaan, mutta tiedätkö, välillä on sellainen olo, että pitäisi! Että eihän nyt omaa onnea saa julkisesti hehkuttaa (heh eikä kannatakaan koska ymmärrän kyllä, että seuraajilla voi tulla kiintiö täyteen ;D ), että jotenkin tarvitsee nolostella sitä, että minä löysin nuorena onnen ja että se vieläpä on pysynyt onnena jotenkin ihan vaivatta. Se on vähän harmi, koska en todellakaan ajattele, että kellä onni on se onnen kätkeköön. Päin vastoin. Ja tämän sanottuani täytyy vielä lisätä, että se, että sanon meidän olevan onnellisia ja vieläpä vaivattomasti, ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö meillä koskaan riideltäisi tai aina olisi pelkkää hauskaa. Ei, kyllä meillä minä ainakin kiukuttelen ja välillä on lysti kaukana arjesta imureineen, pyykkeineen ja kauppareissuineen. Mutta pohjimmiltaan niitäkään en vaihtaisi mihinkään. Ja silloin kun ei ole stressi, nälkä, väsy ja kiire niin en tiedä mitään parempaa kuin arki, jossa saa jakaa kauppareissun rakkaansa kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jurottajakansa-leima on varmaan jäänyt joltain miltä lie vuosisadalta. Nykyään ihmiset ovat ihailtavan avoimia, ainakin osa, tai ainakin minä :)

      Juu tuo on totta, että on monenlaisia reaktioita kun puhutaan esimerkiksi masennuksesta taikka vaikka just tästä mun paniikista. Moni vaivaantuu kun vakavista asioista puhutaan mutta moni kuuntelee mielellään tai jakaa tosiaan niitä omia samankaltaisia kokemuksia.
      Itse tosiaan saatan olla liiankin avoin eikä kaikki ehkä haluaisikaan kuulla niin avointa ja suoraa keskustelua. Ehkä minulla on tästä asiasta opittavaa.

      Tuo "kel onni on sen onnen kätkeköön"-fiilis on joskus itsellä, jos ei muuten niin menepä sanomaan ääneen että joku asia menee hyvin niin eiköhän kohta jotain ikävää tapahdu. Itse kyllä voin sanoa että me ollaan onnellisia vaikka meillä onkin riitoja mutta minusta riidat ja erimielisuudet kuuluu myös onnelliseen parisuhteeseen, se riippuu taas ihan siitä kuinka paljon niitä riitoja on. Eihän se taas saa jatkuvaakaan riitelyä olla.

      IHanaa kun kommentoit noin laajasti, kiitos Kirsi. Postausta olisi voinut kirjoittaa laajemmastikin mutta olisiko sitä sit jaksanut kukaan enää lukea :D

      Poista
  4. Niin totta! Mun kaveri kerran totesi, ei siis oltu nähty varmaan yli vuoteen, että kyllähän mä tiedän mitä sulle kuuluu, kun luen sun blogia! Hmm.....Jäin vähän suu auki!!

    Arki on tosiaan arkea ja kaikilla meillä on ongelmamme, mutta niistä jutellaan sitten tärkeiden ja läheisten ihmisten kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuota samaa miekin kuulen tosi useasti, että moni kuulemma tietää mitä meille kuuluu. No todellisuushan ei ole näin. Eihän me täällä kaikesta kirjoitella.
      Siksiköhän meillä ei enää käydä kylässä kun luullaan että tiedetään meistä jo kaikki somen kautta.

      Poista
  5. Mielenkiintoista. Joskus tulee oltua liiankin suorapuheinen esim. äitin kanssa ja sitten tulee todettua, että olis voinut olla hiljaa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, joo tuo on kyllä asian huono puoli :(

      Poista
  6. Hyvä postaus. Hienoa, että uskallat olla avoin. Muidenkin on varmaan helppo avautua seurassasi ja kertoa omista mieltään painavista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monesti on käynyt kun kerron tilanteestani niin moni muukin uskaltautuu kertomaan omista hankalista tilanteista.

      Poista
  7. Oikein hyvä postaus minustakin! Ulospäin on vaikea sanoa kuka on onnellinen, on niitä joilla tärkeää säilyttää kulissi ja sitten niitä joita ei hävetä vaikka kaikki tietää kuinka räiskyvästi otetaan yhteen.Itse olen ehkä vanhemmiten vähän varovaisempi kelle kerron asioistani mutta olen silti ehdottomasti enempi avoin kuin sulkeutunut ja totta, kun joku alkaa kertomaan omasta elämästä, samalla on helpompi itsekin avautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itse en osaisi esittää mitään kulissia kenellekään ja onneksi meidän ei tarvitsekaan. Meillä riidellää ja meillä sovitaan, meillä rakastetaan ja joskus toinen vaan ottaa pattiin :D
      Minun olisi hyvä varmaan hieman opetella sitä suodattamista etten ihan kaikkea kertoisi lähes jokaiselle vastaan tulijalle.

      Poista
  8. Tykkäsin myös postauksestasi, itsekin olen aika avoin ja joskus se harmittaa, mutta yleensä kyllä helpottaa elämistä. Olisi tärkeää, että meillä jokaisella olisi joku jolle puhua vaikeuksistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo on se ihana pointti, että oma olo helpottuu kun asioista saa puhua mutta ymmärrän kyllä ettei kaikista ole puhumaan toisille niin avoimesti.

      Poista
  9. Tosi hyvä postaus <3 Itselläni myös tuo paniikkihäiriö josta mielummin puhun toisille kuin jätän kertomatta. Toivon että toiset ymmärtää silloin paremmin minua. Somesta voi saada helposti erilaisen kuvan kuin mitä todellisuudessa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta.
      Itse tunnen oloni jotenkin helpottuneeksi kun saan avoimesti sanoa kärsiväni paniikikohtauksista. Mitä sitä salailemaan. Jollakin on diabetes tai jotain muuta, mulla on tämä.

      Poista
  10. Juurikin niin ettei aina ole helppoa parisuhteessa. Meillä tulee väsyneenä riitoja.. Pieniä, mutta riitoja..
    Rakas,on siippani silti..💕
    Vanhempani on opettanut ettei tarvi avautua, eikä juuri mitenkään ilmaista muutenkaan itseään.. Mie taas opetan tytärtäni itkemään ja nauramaan silloin kun siltä tuntuu.. Ja monesti pieni tytär tulee kainaloon ja sanoo että äiti sinä oot ihana tai rakastan sinua..💕😊 Halauksia neiti jakelee melkein kaikille vastaantulijoille 😅😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsyneenä kaikki vaan leviää käsiin, se on huomattu. Meillä ainakin väsyneenä kärpäsestä kasvaa härkänen :(
      Riidoista huolimatta puoliso on se jonka olet itse itsellesi ns. valinnut, eli rakas ihminen. Riitoja saa ja pitääkin olla.
      Oi ei, miksi ei saisi avautua :(
      Minusta nimenomaan pitääkin avautua ja meillä ainakin avaudutaan. Haluan silti että lapset huomaavat myös sen kun pyydetään anteeksi ja sovitaan.

      Poista
    2. Se on heidän näkemys asioista. Että kaikki pidetään perheen sisällä ja/ tai omanatietona..
      No mie koitan opettaa tytärtäni olemaan toisin ja toki itsekin käyttäytymään eritavalla.. Ei silti kaikille kaikkea.. 😉

      Poista
  11. Mahtava postaus ja asiaa, jota harvemmin somessa puidaan.
    Toki ihmiset olemme kaikki niin erilaisia, jotkut pitävät asiansa visusti sisällään ja toiset kertovat jopa enemmän kuin haluaisit ehkä kuulla.
    Kulissi on somen negatiivinen puoli, mutta kun tosiystävä pääsee sen verhoa raottamaan, alkaa minusta vasta se ystävyys.

    Lempeitä syyskuun viimeisiä päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Susanna niin oikeassa. Hyvä onkin että on erilaisia ihmisiä ja tapoja tässä asiassa. Itse varmaan puhun joskus liiankin avoimesti.
      Ihanaa syksyä sinullekin :)

      Poista
  12. Koen itsekin olevani avoin tyyppi ja puhun paljon omista asioistani. Jotenkin vain tässä viime aikoina olen alkanut vähän varoa sanomisiani, sillä lähipiirissä on ollut ihmisiä, jotka käyttävät tietoa tavalla tai toisella hyväkseen. Ja yksipuolinen avoimuus ei kiinnosta.

    Kyllä meilläkin ollaan onnellisia, vaikka välillä ollaankin riidoissa. Mutta kuitenkin päällimmäisenä on halu olla yhdessä ja jakaa kaikki eteen tulevat asiat yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin ikävää. Miksi ihmiset käyttävät toisen tilanteita ikävästi "lyömäaseina" :(
      Yksipuolinen avautuminen ei ole kivaa. Toinen vain myhäilee vieressä kun itse avaa omia ajatuksiaan.
      Kyllähän parisuhteeseen pitääkin kuulua riitoja, eihän kukaan voi aina olla samaa mietä toisen kanssa.

      Poista
  13. Hyvä postaus Nanni, hyvästä ja mielenkiintoisesta aiheesta! Tuo on niin totta, että kaikkea ei välttämättä päälle päin näy. Itse olen aika avoin kaikissa asioissa hyville ystävilleni/tuttaville, mutta kaikkia asioita en vähemmän tutuille kerro saatika julkisesti esim. fb:ssa. Itselleni blogi on hyvän mielen paikka ja halusin sen olevan sitä lukijoillenikin. Toisinaan on käynyt kylläkin mielessä raottaa hieman omaakin elämää ja meidän vastoinkäymisiä. Olen luonnostellutkin pari postausta, mutta en ole niitä koskaan uskaltanut julkaista. Ehkä joku päivä :) Ihanaa loppuviikkoa sulle muru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tietty raja onkin hyvä vetää, kenelle kertoo ja kenelle ei tai minne kirjoittaa ja mitä. Kuitenkin hyvä aina muistaa että kun jonnekin faceen kirjoittaa harmistuksissaan purkauksiaan niin vaikka sen saakin sieltä pois niin aika moni on ehtinyt jo lukea.
      Rohkeasti vain Heli kirjoitat blogiinkin joskus syvempiäkin ajatuksia. Olen itse sen muutaman kerren tehnyt ja pelkästään saanut hyvää palautetta. Haleja sinne ihanalle naiselle <3

      Poista
  14. Hieno postaus hyvästä aiheesta. Hieman samantyyppinen on viimepäivinä mielessäni pyörinyt ( kun ns. tullut lunta tupaan), mutta sitten ajatellut että jos kuitenkin pitäis blogin ns. 'hyvänmielen' blogina..ja olenhan jo avautunut omasta työpaikan vaihdosta ja sen syistä.
    Itse olen kyllä suht avoin, mutta vain tietyille ihmisille. Rehellisesti sanottuna eipä taida kukaan tietää mitä ajattelen tai miten mulla menee ;) Itse olen huomannut olevani monelle se tukipilari, jolla avaudutaan ja uskoudutaan. Toisaalta ihailen saamaani luottamusta, mutta toisaalta se on aika raskastakin. Monet juttutuokiot on ystävien kanssa vietetty ja jälkeempäin olen sanonut, että hei, mun elämää ei ehditty edes ruotia ;) Ehkä siksi että kaikki ajattelee mulla menevän hyvin!
    Silti kannustan ihmisiä avoimmuuteen,ja tuen heitä siinä, varsinkin tuollaisissa ns. pelottavissakin jutuissa, kuten tuo paniikkihäiriö. Ihmiset saisivat kuvan, ettei se ihmisestä yhtään sen huonompaa tai hullumpaa! Hienoa siis Nanni, jatka vain samaan tapaan, sillä avoimmuus on osa sinua ja tekee sinusta aidon ihmisen <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-