EPÄTERVEELLINEN PAHEENI

maanantai 15. toukokuuta 2017

Siinä missä joku polttaa tupakkaa, toinen syö karkkia joka päivä on minullakin paheeni, ehkä useampikin. 

Rakastan valvomista. Olen aina ollut illan virkku, aamun virkku. Ei ehkä mikään paras yhdistelmä olla virkkuna molemmista päistä, kun joskus olisi hyvä nukkuakin. 

Mikä sen mahtavempaa äidiksi tulon jälkeen onkaan ollut kuin se hetki kun lapset menevät nukkumaan ja minä saan oman aikani. Ensin huusholli kuntoon, keittiö siistiksi ja sen jälkeen voi vain nauttia rauhallisesta illasta. Juon teekupposen jos toisenkin, luen kirjaa, katson telkkaria tai selaan nettiä, mitä nyt milloinkin huvittaa tehdä. 


Aamun virkku ei silti tarkoita, että olisin herätessä pirteä. En vain osaa nukkua pitkään sillä minusta tuntuu, että jos nukun myöhään niin päivä on ihan pilalla. Päivä pitää saada aloittaa aikaisin. Vaikken tekisikään mitään viikonloppuaamuisin niin silti haluan herätä aikaisin ja mielelläni haluaisin olla ensimmäinen joka herää. Hieman ehkä aamuäreänä ihmisenä nautin siitä kun saan herätä rauhassa omissa oloissani. Neiti vain omaa saman aamunvirkku geenin. Hän herää yleensä heti kun nousen sängystä, vaikka hiippailisin pumpulipallerot jalkapohjissani. No itse olen kyllä samanlainen silkkikorva, herään salamana kun lapset heräävät vaikkeivät he olisi vielä edes nousseet sängystä. 

Ennen saatoin valvoa pitkälle yöhön saakka mutta olin päivisin töissä niin puhki poikki, että hädin tuskin jaksoin pysyä hereillä. Muutama vuosi sitten päätin, että on pakko tehdä ryhtimuutos valvomiseeni. Päätin, että arkena ehdoton valvomisen takaraja on klo:23. Jollekin tuo aika on ihan liian myöhä mutta minulle se on hurja parannus entiseen. Nykyään saatan olla nukkumassa jo kymmenen jälkeen ja vitsi miten ihanaa on olla töissä kun ei väsytä lainkaan. 


Lomalla valvomiseni menee ihan överiksi. Saatan haahuilla hereillä vielä kahden aikaan yölläkin. Kesästä nyt puhumattakaan. Valoisa, lämmin ilta vie vain mukanaan. Voin hyvinkin istua lomalla terassailla nauttien kesäyöstä ja jossain vaiheessa joudun pakottamaan itseni nukkumaan, koitapa siinä jossain vaiheessa taas kääntää rytmiä loman loppuessa. 

Eihän tuo valvominen järkevää ole mutta se on minun paheeni. Mikä sinun pahe on?

32 kommenttia:

  1. Täällä samanlainen illanvirkku, mutta myös aamun torkku. Tosin kun aurinko näyttäytyy keväällä niin haluan kanssa herätä aiemmin. Minäkin nautin siitä, että saan juoda sen ensimmäisen kahvikuppini yksin pöydän ääressä tai lämpiminä ilmoina otan kupin ja istahdan terassille ja katselen ohi kiitäviä lenkkeilijöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesässä yksi ihanempia asioita on se kun voi istuskennella terassilla, aivan kuin saisi yhden huoneen lisää <3

      Poista
  2. Kai mulla paheena on iltakukkumisen lisäksi herkuttelu ja laiskottelu, mutta ei mitenkään pahasti, sillain sopivasti, ehkä... :D Ihan aamunvirkku en ole, mutta vapaapäivinä taidan meillä olla kuitenkin se, joka herää ensin. Mä kun en juo kahvia, en osaa nauttia noista aamuhetkistä. Tosin monesti olen aamuisin (ja myös iltaisin) erittäin tehokas siivoamaan, mutta muun väen nukkuminen vähän rauhoittaa tahtia.

    Aurinkoa ja iloa päivääsi muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuisin on kyllä kiva olla tehokas, onpa sitten hommat tehtynä.
      Muistan lapsuudesta kun äitini alkoi lauantai aamuisin ennen kukon laulua siivoamaan tai leipomaan, eihän siinä kolinassa kukaan saanut nukuttua.
      Ihanaa viikkoa ihanuus sinulle <3

      Poista
  3. juuri tuo ilta ja yövalvominen...olen oikea pöllö! Aamut ovat minulla myrkkyä, herään kyllä ainakin fyysisesti ja suoriudun tehtävistä, mutta mieli nukkuu pitkälle puoleen päivään. Töissäkin tämä on jo huomattu, että alan elämään vasta ruokkiksen aikaan ;)
    Edellisessä työpaikassa sain tehdä mielin määrin yö- ja iltavuoroja ja entinen pomoni ei vaatinut minulta aamuvuoroja, koska tunsi minut. Nykyisessä paikassa on pääsääntöisesti aamuja, mutta onneksi kaikki muuttuu aina ja nykyään on jo enempi iltoja ja jopa öitäkin. Pääsen taas ns. normirytmiini ;) Nytkin Juniori lähti kouluun ja istun auringonvalossa syöden hitaasti aamiaista ja lähden tunnin päästä vasta itse töihin...tämä hetki on nautintoa<3
    Ja miksii valvon..syyt samat kuin sinulle, mutta olen kuulema ollut vauvasta asti samanlainen. Lapseni ovat perineet 'vikani'.

    Aurinkoista viikkoa sinulle Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän tässä meidän valvomisessa onkin niin hauskaa. Yöt pitkät luen blogeja, katselen telkkaa jne, nukkumaan ei vain malttaisi mennä.
      Ihanaa kun pystyt menemään myöhemmin töihin. Itse taas haluan mennä mahdollisimman aikaisin niin pääsen aikaisemmin kotiinkin.
      IHanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  4. Silkkikorva ♥ Mä en oo varmaan kumpaakaan mutta enempi illantorkku, pyrin menemään arkena nukkumaan viimestään 22 ja aamuherätys on ennen 6 joten syytäkin jotta saan tarpeeksi nukuttua. Paheeni, hmmmm....karkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä sama homma, että nukkumaan pitäisi mennä aikoinaan kun kello soi arkena jo 5.30.

      Poista
  5. Minun paheeni on varmaankin päiväunet��. Voin vielä valvoa illalla ja herätäkin kohtuu ajoissa, mutta päiväunet viikonloppuisin, niitä ei voita mikään. Sen lisäksi, että tykkään suklaasta ihan älyttömän paljon��. Ihanaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaatahan ei siis voita mikään, tai no salmiakki on siinä aika samoilla linjoilla <3
      Ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  6. Voi laitan jos oikein väsyttää yhdeksältä illalla nukkumaan 😅
    Mitä puheisiin tulee niin herkuttelu ja hyvä ruoka 😂
    Mukavaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ruoka on kyllä minunkin paheeni, voisin syödä vaikka kuinka paljon ihan vain siksi kun syöminen on niin huippua.
      Ihanaa viikkoa muru <3

      Poista
  7. Minun paheeni taas on nukkuminen :)
    Mikä sen ihanampaa kuin laittaa yhdeksältä nukkumaan, herätä viikonloppuaamuinta yhdeksältä ja vielä päikkärit päälle :) En kyl aina nuku päikkäreitä. Varsinkaan kesällä kun virtaa saa auringosta! Aina olen ollut iltatorkku ja aamuvirkku.
    t:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina kadehtinut nukkujia kun itse en osaa nukkua. Mieheni on ennätys nukkuja ja sehän se hieman ärsyttää kun itse herää viikonloppuisinkin seiskan hujakoilla ja mies voi helpostikin nukkua vaikka 12 saakka.

      Poista
  8. Paheeni on kaikki herkut!😂
    Minä olen aamuvirkku! Heti aamulla jaksan touhuta vaikka kuinka paljon.
    Välillä tulee iltaisin valvottua, jos on vapaapäivä. Ja lomilla rytmi menee ihan sekaisin.
    Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamusta kun alkaa puuhaamaan niin saa paljon aikaiseksi, sen vuoksi en varmaan tykkääkään nukkua pitkään.
      Ihanaa viikkoa Sari <3

      Poista
  9. Nukun kyllä ihan liian vähän, valvoon puoleen yöhön tai puoli yhteen ja herätään 7:lta. Tämä muuttunut viimeisen vuoden aikana ja uskon, että liittyy ensi vuoden 50v. Vanhuksethan tarvivat vähän unta. Ennen tarvitsin 10t unta, jotta pää oli klaari. Nukahtelin talvella jo 22 illalla. Hassua tämä elo. <3

    Ihanaa viikkoa Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella itsekin olin aikaisemmin ihan väsypoikki mutta kesällä tuntuu että hieman vähäisempi määrä riittää.
      Ihanaa viikkoa sinullekin muru <3

      Poista
  10. Vähän samoja oireita eli aikaisin ylös ja myöhään nukkumaan....työssä ollessa piti kyllä olla nukkumassa ja ennen kymmentä, muuten ei olisi jaksanut.

    Kun olin hoitamassa lapsenlapsia, niin siellä vanhemmat pistivät tuulemaan sen jälkeen, kun lapset olivat nukkumassa. Roskikset tyhjennettiin, lelut siirrettiin syrjään, pöydät siivottiin ja lopuksi molemmat istahtivat sohvalle nauttimaan rauhasta. Ja ihan ansaitusti, kyllä mummi oli ihan puhki, kun tulin kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota se itselläkin on että viimeistään siinä vaiheessa kun lapset menevät nukkumaan niin meikäläinen vähintäänkin siivoaa päivän sotkut pois.

      Poista
  11. Oma paheeni on makeat herkut! Voit miettiä, mitä kaikkea se pitää sisällään!!
    Joskus kun himo iskee, niin kaksin käsin menee kaikkea ihan ällötykseen saakka! Apua!
    Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi itse olen päässyt tuosta aika lailla eroon, joskus tulee romahduksia sipsien kohdalla. Ne pitäisi laissa kieltää.

      Poista
  12. Hei täällä on tuo sama! Mikä on toisaalta näiden pienten lasten kanssa vain hyvä asia kunhan nyt välillä tajuis nukkuakin silloin kun se on mahdollista :) Mutta siis valvon iltaisin aika myöhään omia juttuja tehden ja aamulla heräisin mielelläni ennen muita tai joka tapauksessa ajoissa, tuntuisi että päivä menee hukkaan jos nousisi ylös joskus puoliltapäivin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama fiilis tuon aamunukkumisen kanssa. Jos nukun yhdeksäänkin niin tuntuu että peli on menetetty :D

      Poista
  13. Liityin lukijaksi..Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
  14. Minä olen toivoton illanvirkku ja aamuntorkku. Jos en pidä vahtia vuorokausirytmistäni, niin se alkaa kääntymään aina vaan pahempaan yövalvomiseen. Minulle menee kevyesti aamuneljäänkin lomalla... tai jos pitää urakoida töitä. Pakon sanelemana nousen arkisin viimeistään 06, mutta usein kello soi 05:30. Silloin olisi pakko mennä ajoissa nukkumaan. Aika usein menee kuitenkin aivan liian myöhään. Monesti olen miettinyt, että elämä olisi paljon helpompaa jos olisin sisäinen aamuvirkku. Liian vähän unen lisäksi paheiden listalle kuuluu makealla herkuttelu. Olisi elämäntavoissa korjattavaa - huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans herätys 5.30 joten arkena on ihan pakko yrittää mennä aikaisemmin nukkumaan kuin mitä todellisuudessa edes haluaisi.

      Poista
  15. Täällä illan torkku ja aamun virkku. Voin myös nukkua missä ja milloin vaan : ) Perhe ihmettelee näitä unenlahjojani. Sitten vielä kun ottaa päiväunetkin, niin kyllä jaksaa. Ehdoton paheeni on kaikki makeat herkut. En tunne mitään vetovoimaa esim. sipseihin. Mutta keksit, suklaa, lakritsi. Nam!

    VastaaPoista
  16. Tykkään myös valvomisesta, varsinkin viikonloppuisin, kun seuraavana aamuna saa nukkua pidempään.
    Saatan nukkua 10-11, pidempäänkin menis, mutta silloin tuntuu, että päivä menee piloille.
    Nyt paheeksi on tullut karkin syönti, tuntuu että aina tekee makeaa mieli :( Pittää vissiin ottaa itteä niskasta kiinni!

    Mukavaa viikkoa Nanni <3

    VastaaPoista
  17. Mä jo nukahdin sohvalle, enkä nähnyt kolmatta erää. 😄 Mut tunnistan itseni tuosta sinun kirjoituksestasi! En todellakaan malta viikonloppuna nukkua pitkään, kun sitten päivä menee heti niin nopsasti. Ja iltaisin tuo oma aika, ah niin korvaamaton!

    VastaaPoista
  18. Joskus mietin, onko tuo äitien ominaisuus! :) Lapset nukkumaan ja alkaa oma aika. Aamulla aikaisin hereille, ehtii nauttia rauhassa aamusuihkun ja kupillisen kahvia, ennen kuin alkaa kyselytunnit. :)
    Kyllä on ihanaa olla äiti! <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -